Maksulliset palvelut

Tilaus ulkoasut

Nämä ovat harvinaisempia ja jokainen ulkoasu on tehty yksityiseen käyttöön, joten valitettavasti siis katseltavaksi asti on vain esikatselukuvat. Jotkut ulkoasuista saattavat käyttää jonkun jo täällä ladattavan pohjaa ja nekin minun tekemistäni.
Näitä teen todella harvoin ja ulkoasun tilaaminen minulta on.. No, kallista lystiä, vaikka hinnat voisivat toki olla pahempiakin. Toiveulkoasut ovat erikseen. Niitäkin voi pyytää, mutta ne menevät yleiseen jakoon ladattavien joukkoon.

Hinnat määräytyvät sitä mukaan, mitä aikaa kuluu ulkoasun tekemiseen ja miten haastavaa se on. Parhaiten maksaminen onnistuu tilisiirtona esimerkiksi Nordean verkkopankin kautta tai menemällä suoraan konttorille ja sen kautta kikkailla maksu.

Yleisesti ulkoasujen lähtöhinta on nykyään 20€ ja tästä alemmas en valitettavasti suostu tekemään ulkoasuja & siihen liittyvää oheisgrafiikkaa. On myös mahdollista, että asiakas itse on tarjoutunut maksamaan enemmän, kuin mitä itse olen hinnaksi antanut, mikä siis selittää ulkoasujen eri hinnat! Tutut ja ystävät voivat kysellä maililla myös muista tavoista maksaa ulkoasuja yms.

Ulkoasuista voit kysyä joko vieraskirjan kautta tai ottamalla yhteyttä sähköpostin kautta lähettämällä viestiä osoitteeseen kuroakuma89[AT]gmail[DOT]com.

Jos olet kiinnostunut tilaamaan ulkoasun, ota huomioon, että minulla saattaa kestää jonkin aikaa niiden tekemisessä ja on myös myös muistettava, että en osaa tehdä mitään PHP - koodeilla!




Sivujen ylläpito (mahd. väliaikainen) & päivittely

Jos sinulla ei itselläsi ole esimerkiksi juurikaan osaamista sivuston koodauksessa tai et ylipäätään ole päässyt jyvälle, miten mikäkin toimii koskien sivujen ylläpitoa ja päivittämistä, minä voin pientä korvausta vastaan hoitaa asiat.

Maksun itsessään ei tarvitse olla mikään suuri ja mahdollisesti sen voi hoitaa myös materiaalimuodossa, josta voidaan keskustella sitten erikseen. Tässä asiassa myös hinta voidaan erikseen sopia asiakkaan maksukyvyn mukaiseksi.

Kyseessä on siis täysin yksityinen per. asiakas, joten kaikki jakamamme tiedot on luottamuksellisia ja yksityisiä, eivätkä lähde levikkiin muihin tarkoituksiin.

Näissäkin asioissa voinet ottaa yhteyttä sähköpostitse!

Ulkoasujen kuvittaminen, eli tilauspiirrokset

Varoitettakoon, että nämä ovat hintavia ja olen tyylillisesti hieman rajoittunut. Minulta ei esimerkiksi valitettavasti saa photo realistisia piirroksia, sillä tyylini on täysin sarjakuvamainen.

Hinnoista ja esimerkeistä löytyy englanninkielinen merkintä DeviantART:ssa.